MoSS Suomi |
MoSS United Kingdom MoSS Deutschland MoSS Nederland MoSS Danmark MoSS Sverige |
MoSS | Ajankohtaista | Pääteemat | Projektissa mukana olevat hylyt | Linkkejä |
Mikä on MoSS? Toteuttajat Henkilökunta Aikataulu Budjetti Projektin hallinto Julkaisut Anna palautetta |
MoSS Suomi > MoSS > Julkaisut > Populaarit julkaisut > |
Julkaisut
|
Julkaisu suurelle yleisölleSuurelle yleisölle tarkoitetusta julkaisusta tulee pehmeäkantinen kirja, jossa on sekä värillisiä että mustavalkoisia valokuvia, piirroksia ja muuta kuvitusta. Julkaisusta tulee monikielinen, jotta se olisi mahdollisimman suuren yleisön käytettävissä. Julkaisun pääkieli on englanti, ja siinä olevat tiivistelmät, joissa kussakin on tekstiä korkeintaan kahden A4-sivun verran, tehdään hollannin, suomen, saksan ja ruotsin kielellä. Julkaisu on suunnattu lapsille ja nuorille. Julkaisun tekemisestä vastaa The Mary Rose Archaeological Services Ltd, mutta kukin projektin osallistujamaista tuottaa siihen aineistoa ja vastaa omalta kohdaltaan kielenkäännöksistä. Julkaisu kertoo vedenalaisen kulttuuriperinnön arvosta ja haavoittuvaisuudesta, hylyistä ja niiden merkityksestä osana Euroopan yhteistä historiaa. Julkaisussa käytetään projektin hylkykohteita esimerkkeinä havainnollistamaan kulttuurista monimuotoisuutta ja merenkulun kansainvälistä historiaa. Julkaisun tavoitteena on kertoa kohderyhmälle projektin hylyistä ja niihin liittyvistä kapteenien, laivapoikien, merisotilaiden ja merimiesten tarinoista. Julkaisu ilmestyy vuoden 2004 keväällä. |
Registration period for the Portsmouth Seminar over. |