Tutkimushistoria

Ensimmäiset Vrouw Marian kohtaloa koskevat arkistolähteet löysi FT Christian Ahlström Suomen kansallisarkistosta jo 1970-luvulla. Ahlström kokosi haaksirikkoon liittyvät tiedot eri arkistoista ja julkaisi ne ensimmäisen kerran vuonna 1979 (Sjunkna Skepp, Lund). Keskeisin haaksirikkoa koskeva materiaali on Turun kaupunginarkiston raastuvanoikeuden pöytäkirjoista löytyvä meriselitys, johon sisältyy ote Vrouw Marian lokikirjasta sekä lista pelastetuista tavaroista. Ruotsin Riksarkivetin Diplomatica- kokoelmassa on Ruotsin ja Venäjän viranomaisten välistä aluksen etsintä- ja pelastusyrityksiä koskevaa diplomaattista kirjeenvaihtoa. Harrastajasukeltajat ovat vuosien varrella yrittäneet paikallistaa hylkyä. Kesällä 1999 Pro Vrouw Maria -nimisen yhdistyksen jäsenet löysivät hylyn viistokaikutekniikkaa apuna käyttäen Rauno Koivusaaren johdolla.

Syksyllä 1999 Suomen merimuseo, joka on vastuussa Suomen vedenalaisesta kulttuuri-perinnöstä, palkkasi tutkijan koordinoimaan Vrouw Maria -hylkyyn liittyviä tutkimuksia. Samaan aikaan opetusministeriö teetti selvityksen liittyen hylyn tutkimisen eri vaihtoehtoihin. Selvityksessä sanottiin, että hylyn lopullinen nostopäätös voidaan tehdä vasta suoritettavien perustutkimusten jälkeen. Merimuseolla ryhdyttiin toimenpiteisiin myös hylyn suojelemiseksi, jonka seurauksena vesialueen omistaja Metsähallitus ja vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä vastaava Museovirasto sopivat toukokuussa 2000 hylyn suoja-alueen rajoista. Suoja-alue on ympyrän muotoinen ja sen halkaisija on 1500 metriä. Sen sisäpuolella ovat kiellettyjä alusten ankkuroiminen ja sukeltaminen, elleivät ne liity vaarassa olevan aluksen meripelastustoimintaan tai Museoviraston ohjaamaan tutkimustoimintaan. Hylyn kenttätutkimukset aloitettiin kesäkuussa 2000 ja ne jatkuvat vuoteen 2003, samoin arkistotutkimukset jatkuvat edelleen Hollannissa ja Tanskassa.