MoSS Suomi
MoSS United Kingdom MoSS Deutschland MoSS Nederland MoSS Danmark MoSS Sverige
Darsser Kogge

Tynnyrin pääty valmistajan merkkeineen.

Taustaa

Darsser Koggen rakenne muistuttaa monin paikoin tunnetun Bremenin koggin rakennetta. Hylyn avulla saadaan tietoa siitä, kuinka laivanrakennusperinteet muuttuivat Itämeren alueella 1200-luvulla. Itämerelle levisi tuolloin monia vaikutteita Pohjanmeren alueelta. Esimerkiksi laivan rungon pohja tehtiin tasaiseksi, kuten juuri Darsser Koggessa. Itämeren alueella tapahtui tuohon aikaan suuria muutoksia, kun slaavilaiset heimot saivat väistyä koillisesta Euroopasta miekkalähetyksen ja saksalaisten ritareiden myötä, ja kun alueelle saapui maanviljelijöitä ja uudisasukkaita läntisestä Euroopasta. Tuhansia uusia kyliä ja kaupunkeja perustettiin, ja suuria metsäalueita kaadettiin. Darsser Koggen tasainen pohja paljastaa, että yhteiskuntaa ja talouselämää ravistelleet muutokset vaikuttivat myös käsityöperinteisiin.

Registration period for the Portsmouth Seminar over.