Siipiratasalus E. Nordevallin (1836-1856) hylyn löytyminen vuonna 1980 ja vuosien 1980-2001 hankkeet hylyn säilyttämiseksi ja esittelemiseksi

Vuonna 1980 joukko laitesukeltajia löysi siipiratasalus E. Nordevallin hylyn Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Vättern-järven pohjasta. Alus oli rakennettu Hammarstenin telakalla Norrköpingissä vuosina 1836-1837, ja se oli laskettu vesille vuonna 1837. Alus oli rakennettu liikennöimään Götan kanavalla, joka yhdistää Itämeren Vätterniin ja Vänerniin ja joka oli saatu valmiiksi viisi vuotta aiemmin.

E. Nordevall oli yksi ensimmäisistä yleisessä käytössä olleista eurooppalaisista siipiratasaluksista. Alustyyppi kehitettiin 1820-luvulla Skotlannissa, jossa sillä kuljettiin sikäläisiä jokireittejä pitkin. Aluksen kummallakin sivulla olevat höyrykoneet oli suunnitellut skotlantilainen insinööri Daniel Frazer, joka toimi 1820-luvulla Motalan verstaiden teknisenä johtajana. Motala oli Ruotsin ensimmäisiä koneistettuja verstaita, ja sillä oli suuri merkitys koko 1800-luvun merenkululle höyrykoneiden ja laivanrakennuksen kehittäjänä.

E. Nordevallin suunnitteli eräs Ruotsin tuon ajan tunnetuimmista laivasuunnittelijoista, meriupseeri Johan Gustaf von Sydow, joka kehitti aluksen nimenomaan Götan kanavan höyrylaivaliikennettä varten. Alus sai nimensä insinööri Erik Nordevallin (1783-1835) mukaan. Nordevall oli 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun Ruotsin kuuluisimpia kanavateknikkoja. Monet Trollhättanin ja Södertäljen - ja samalla Götan kanavan - suluista olivat hänen suunnittelemiaan ja rakennuttamiaan.

Siipiratasalus E. Nordevallin hylky oli ja on yhä erittäin hyvässä kunnossa makeavetisen Vättern-järven pohjassa. Vätternin pohja on tasainen eikä siellä ole suuria virtauksia. Kun hylky löydettiin, suurin osa sen ulko-osista oli yhä ehjiä, ja sisäosat olivat siinä kunnossa kuin ne olivat silloin kun alus noin 150 vuotta aiemmin upposi. Hylyn erinomainen kunto johtuu hyvistä säilymisolosuhteista, jotka vallitsevat Vätternin tyyppisissä makeissa vesissä.

1980-luvulla E. Nordevall oli lukuisten tutkimusten ja dokumentointien kohteena. Ruotsin Merimuseo valokuvasi ja filmasi hylkyä 45 metrin syvyydessä vuodesta 1985 vuoteen 1989. Dokumentoinnissa olivat mukana myös Götan kanavayhdistys, Chalmerin Teknillisen korkeakoulun sukellustekniikan laitos Göteborgista, sekä muinaismuistomerkeistä vastaavat Itä-Götanmaan läänin ja Ruotsin valtion historiallisen museon edustajat.

Hylky on Ruotsin muinaismuistolain alainen koska sen uppoamisesta on kulunut yli sata vuotta.

Vedenalaisen tutkimuksen ja dokumentoinnin yhtenä tarkoituksena oli selvittää, olisiko tätä ainutlaatuista siipiratasalusta mahdollista pelastaa ja nostaa maihin, jossa sitä säilytettäisiin omassa museossaan. Tutkimusten jälkeen alettiin laskea pelastuksesta aiheutuvia kustannuksia ja pohdittiin mahdollista museorakennusta Motalan kaupunkiin Vätternin itärannalle. Lisäksi selvitettiin, millaisia keinoja hylyn nostamisessa ja sen kaivamisessa järvenpohjasta tulisi käyttää. Ne organisaatiot ja yhdistykset, joille selvitysten tulokset luovutettiin, suhtautuivat nostohankkeeseen hyvin myönteisesti, mutta tarvittavia resursseja ei kuitenkaan löytynyt.

Tutkimus- ja selvitystyön aikana kuvatuista monista nauhoista ja valokuvista huomattiin 1980-luvun lopussa, että hylky oli rapistumassa. Siitä oli vuosien kuluessa tullut suosittu huvisukeltajien sukelluskohde. Hylystä oli varastettu esineitä ja aluksen yläosista oli revitty osia irti. 1990-luvun loppupuolella alueelle asetettiin sukelluskielto estämään vapaa-ajan sukeltelijoiden aiheuttamaa hylyn rappeutumista.